Vuoristoa ja vuoristoa

Nyt taitaa olla reissun hurjimmat maisemat

Lähdimme 14.1 keskiviikkona Las Vegasista aamusella ajelemaan takaisin itään ja pohjoiseen päin, suuntana oli tällä kertaa Salt Lake City. 

Suunnitelmana oli alunperin mennä Las Vegasiin, käydä turitikierros Grand Canyonilla, mutta muutettiinkiin mieltä lennossa. 

Kumpaakaan ei kierros Grand Canyoneilla kiinnostanut koska ajamme itse autolla niiden keskellä vuorilla, laaksoissa ja henkeä salpaavien rotkojen yllä. Aivan kamalaa, kun ei myöskään voi ajaa hiljaa kun rekat työntää takaa toistaa sataa.

Alkumatka Salt Lake Cityä alkoi omituisesti. Päästyämme vuorille valtavan pitkästä kanjonista, poliisi tuli eteemme ja johti letkaa vuorten hurjien korkeiden ja kapeiden solien läoi noin 20 km/tunnissa. Ilmeni että solassa olikin tie murtunut ylhäältä tippuneiden kalliolohkareiden voimasta. Molemmat oltiin sillä reitillä kyllä hiljaisia.

Hauska yksityiskohta oli se että noin 10 km matkalla olimme ensin Nevadassa, sitten Arizonassa ja hetkessä sitten Utahissa.

Koko matkan Salt Laken laaksoon meitä ympäröivät punaiset ja mustat vuoret, joissain kohti pient kasvullisuutta mutta melkoisen ankeaa näkymä oli. Vaikkakin toisaalta hurjan kaunista

Saavuimme uiltapäivällä laaksoon joka muodostuikin monesta peräkkäisestä kaupungista, 1 Provo, viimeisenä vasta Sal Lake City ja muutama kaupunki välissä. Liikenne on valtavaa, tiekaistoja freewayllä 7 ja ne haarautuivat nopeasti. Meno oli melkoisen hurjaa. 

Menimme yöksi Tampereella tapaamani lähetyssaarnaajatytön Kathryn Grandallin isän kotiin joka oli matkoilla. Katrhrynin äiti, Patricia vei päästi meidät sisään ja esitteli paikat. Olimme Lehin kaupungissa. Kävimme illalla syömässä Lehin keskustassa Texas Steak baarissa ja olikin sitten tähän mennessä reissun parhaat pihvit ja halvimmat. 

Sellainen erikoisuus Utahissa mormoniperustajien myötä on että niissä ei saa myydä alkoholia(jotkut yksityiset myy). Kellään ei näkynyt edessään olutta mutta meno oli silti meluisaa ja reippaanlaista. Synttärisankari situi satulassa, huusi Jiiihaata ja koko ravintola onnitteli häntäja kilisteli cokiksia.

Torstaina lähdimmekin puolen tunnin matkan päähän Salt Lakeen. Menimme Temple Squarelle, kävimme kahdella tutistien esittelykeskuksessa ja saimme oppaaksemme nuoret lähetyssaarnaajatytöt Sveitsistä ja San Diegosta. Tässä alla Mun ilme , kun olin sopinut toisen tytön kanssa treffit parin viikon päästä San Diegon temppeliin...

Tässä Salt Lake Cityn 4 vanhin temppeli ulkoa

Tässä temppeli sisältä pienoiskoossa 

 Kello 12 päivällä aukesi Tabernaakkelikuoron talo ja siellä oli mahtava pieni urkukonsertti. Mielettömät urut ja taustavärivalot vaihtuivat koko ajan. Wau.

Kävimme myös LDS:n pääkonttorin kattoterassilla jossa näimme koko SalT Laken yli ja tien risteyksen jossa itä-länsi ja pohjoinen -etelä tiet risteävät toisensa

Koko laakso on sijoittunut ihan lumihuippuisten vuorten juurelle. Oli hurja tulla esim. Wallmartista ulos parkkipaikalle ja siinä nuo jylhät vuoret kököttivät ihan vieressä. Laakso on kattilamainen ja siksi kuulemma aina sumuinen myöskin. 

Meille osui tuuria, tähän aikaan täällä on normaalisti paljon kylmempää ja lunta. Nyt meille on osunut koko ajan hyvät kelit, ollaan päästy lumisateita karkuun.

Salt Laken käynnin jäkeen söimme ja minä kävin vaihtamassa paremmat vaatteet ja Eki heitti minut Provoon , jossa kävin temppelissä Katrhrynin kanssa. 

Sen jälkeen ajelimmekin yhdessä Kathrynin äidille syömään. Siellä olikin 6 hauskaa lasta ja me tajusimmekin onneksi viedä tuliaisiksi cupcakeja ja suklaaleivoksia

Perjantai aamuna lähdimme hyvin ajoissa ajelemaan, koska Eki päätti että tänään ajetaan reissun pisin matka, eli Renoon ja yli 800 km.

Emme raaskineet herättää talon Rickhard isäntää(hän tuli myöhään yöllä kotiin). Lähdimme hissukseen ja jätimme kiitoskirjen että hän oli meidät, täysin ventovieraat , avomielisesti majoittanut. 

Matka oli aurinkoinen ja nähtävää oli taas paljon. Kyllä nyt ymmärrän kirjaimellisesti miksi Salt Lake Cityä kutsutaan Suolajärveksi. Ensinnäkin itse järveen on miljoonien vuosien aikana vuorilta valunut suolaa tehden sen juomakelvottomaksi mutta mukavaksi kuulemma kellua. 

Lisäksi Renoon mennessä ajoimme valtavien suolavuorien, suolakaivosten, suola-altaiden ja suola-aavikoiden keskeltä. Se vasta olikin karua nähtävää. Nyt näkyi myös hyvin konkrettisesti että koska täällä karuilla vuoristoseuduilla ei elä karjan eikä kasvisten kasvatuksella, elanto on sananmukaisesti kaivettava maasta, tässä tapauksessa kalliosta. 

Pieniä rikastamoita oli siellä täällä ja suolan keräyspisteitä. No, ne eivät ainakaan kaunistaneet maisemaa, mutta tuovat leivän täällä karulla ylänköseudulla. Olimme muutamaan kertaan niin korkealla että ajoimme sananmukaisesti pilvessä.

Pysähdyimme pari kertaa  matkalla, näissä alakuvissa näkyy Elko-kaupungin jo  hyvin vanhanaikainen Casino-hotelli. Vanhat kokolattiamatot, vanhat lamput ja täytettyjä eläimiä seinät täysi. Ja pelit huusi huutoaan.

Huvitti kun ylitettiin Utahin raja niin Nevadan puolella muutaman metrin päästä oli jo heti Casino vilkuttelemassa ja houkuttelemassa ihmisiä. Voe voe.

Perusaamupala(tässä tapauksessa meidän lounas), johon kuuluu aina Cokista. On ollut vaikea tottua paikallisiin "voihin" tai levitteeseen joka on usein makeahko kuten sämpylätkin. Kaikkeen lisätään sokeria. Lisäksi mukana tulee usein kylmää/kuumaa vaahterasiirappia jota kumpikaan emme ole oppineet syömään.

Useimmat aamut kyllä alkaa kaurapuurolla, muuta joskus näinkin. 

Vähän ennen Renoa näin että jokuhan oli ystävällisesti laittanut minun nimikirjoitukseni kallion seinään...vai voisikohan se tarkoittaa kaupungin nimeä johon juuri saavuimme. Se oli Battle Mountain:)

Tässä kuva Ekille muistoksi näistä jättiläisrekoista joita alkoi näkyä Las Vegasin jälkeen. Näitten vieressä ei ole mukava kauaa keikkua, heiluvat sen verran vieressä koska vauhtihan toki koko ajan on noin 110-130 km/tunnissa mittarissa.

Vaan mikäpä se on näillä satoja kilometrejä kestävillä suorilla moottoriteillä paahtaessa. Aurinko paistaa ja lintta laulaa, Ekin sanoja lainatakseni.

Varasin Eebookersin kautta taas matkalla etukäteen hotellin Renosta. Saaitiin erittäin edullinen huone  Sands:sta ja pääsee Eki taas vähän pelailemaan.

Casinon tasoahan ei voi verratakaan Las Vegasin upeisiin saleihin tässä mutta kerkisipa Eki tuossa juuri voittaa kolmenkympin panoksella taas 130 e. Hih.