Pari yötä Renossa, Kalliovuoren keskellä edelleen

Reno, köyhän miehen Las Vegas?

Matkalla Renoon, jonne oli muuten yli 800 kilometriä, pysähdyimme pieneen kaupunkiin tankille. Länteen tullessa bensan hinta gallonalta nousee tasaisesti. Illinoisissa se oli noin 1,89 dollaria, Oklahomassa lähes 2 dollaria, Las Vegasista eteenpäin yli 2 dollaria ja nyt maksoi jo 2,32 taalaa. Söimme aamupalan pienessä HYVIN vanhahtavassa Casinohotellissa. Alla kuvia siitä

Matkalla näimme lentokentän vieressä kallioon kaivettuna minun nimikirjaimeni.....vai olisikohan sitten vieressä olevan kaupungin Battle Mountainin nimmarit.

No niin, Renoon on saavuttu. Otimme hyvin edullisen , elle 50 e /yä olevan huoneen Sands hotelli Casinosta. Kävelimme pitkin pääkatua joka olikin huomattavan siisti ja puhdas. Ainoa negatiivinen asia Renossa oli joka puolella maleksivat päissään ja huumeissa olevat hampparit. Eivät olleet agressiivisia eivätkä juuri kerjänneet , mutta heitä oli paljon.

Isäntä kuvassa järripelimerkkien kanssa. Kävimme tavallista ja konerulettia pelailemassa taas kaikissa pääkadun hienoissa ja vähemmän hienoissa Casinoissa. Yhteistä niille oli se että kaikki jo melkoisen vanhaa ja kulahtanutta.

Siistiä oli ja leveät kauniit kadut keskustassa

 Keskustan uusimman hotellin seinä oli tehty täyteen kailliokiipeilyratoja. En oo ikinä nähnyt näin hurjia

Tässä keskustan kulahtaneisuus näkyy hyvin. Toki illalla kaikki on hienompa, vilkkuvat värivalot ja jatkuva pauhaava musiikki.

 Tämä olikin alle 50 neliön minicasino...ja ylpeä itsestään

 Sandsin casinoa  lauantai illalla. Täytyy sanoa että porukkaa kyllä riitti ja meno oli iloista. Tässä hotellissa on kyllä hinta/laatusuhde kohdillaan. Netti oli vaan liian hidas.

Eki pelasi taas pikkurahoilla, laittoi alkupanokseksi koko Renoon 20 euroa, voitti sen heti takaisin . Pelasi taas kaksi päivää tuntikausia ja lähdettiin Renossa reilut 100 euroa rikkaampana. Jos ei niin rahallisesti niin ainakin hauskaa oli ja pelikokemusta karttui.

 Mels on yksi Jenkkien nk. 50-luvun baareista. %0-luvun krääsää, Punaiset istuimet, kromia, jukeboxit ja yliystävällinen palvelu.

Kun lähdimme Renosta alkoikin koko reissumme pisin alamäkemme. Ylhäällä oli vielä lumivuoria ja ihmiset laskettelivat. Koko ajan oli varoituksia pitkistä mäistä ( noin 10-25 %) ja rekoilla oli levähdyspaikkoja jossa joutuivat jäähdyttelemään jarrujaan. 

Vihdoin mäkimaisema alkoi vaihtua havumetsävyöhykkeeseen ...mutta alamäkeä riitti toista sataa kilometriä