Merihiekka hierontaa ja valaanpyrstöjä

Merelle uskaltauduttiin vihdoinkin

Oli ihan pakko ottaa itselle muistoksi kuva näistä hurjan näköisistä aaloen kukinnoista. Näitä roikkui kadullakin mutta eivät ne liikennettä haitanneet, olivat vaan hauskan näköisiä.

Ventura ja Oxnard ovat molemmat satamakaupunkeja, Oxnardissa satama alue oli vaan valtavan laaja ja kanaaleja oli kaivettu koko kaupungin osa täyteen ja venepaikkoja oli siis useita kilometrejä. Kätevää, suoraan etuovelta kanaaliin. 

Erkoisia postilaatikkoja oli paljon mutta tämä yhditelmä vei kyllä voiton. Osotin ihan että laatikon sisältä olisi kuulunut sirkutusta. Olimme ajelemassa katselemassa naapurustoa ja mun piti koko ajan vaan pomppia autosta ihastelemaan yksityiskohtia.

Täällä Santa Barbarassakin asuu paljon aasialaisia ja vaikkutteita japanista näkee hienosti etupihoissa. Harmi kun tässä pihassa ei saa ääntä kuulumaan, tämä pieni piha solisi vienosti auringossa.

Tän talon mä olisin ottanut itselleni heti. Tällä talolla piipin päällekin oli tehty kruunu. Aivan hurmaava, mun ehdoton lemppari.

Näillä ranta-alueilla asuessa täytyy olla rahaa rutkasti, sen verran kalliita tontit ja talot ovat. Talvisaikaan oli hyvin hiljaisen näköistä ja respassa tyttö sanoikin että nää on sellaisia pieniä????? kesäasuntoja joista talkkarit vain huolehtivat talviaikaan. 

No, varkaathan tämän tietävät ja tälläisiä kylttejä olikin runsaasti asuntoalueellamme.

Kun oli kotoiltu pari päivää ja saatu Ekin huippuhyvää kotiruokaa, mullekin iski leipomiskärpänen. Läheisestä VONS kaupasta sain kaikki muut aineet mutta hiivaa ei tienneet eds myyjät.

 Kysyin muutamalta vanhemmalta asiakasrouvaltakin ja he sanoivat että joskus ku he olivat pieniä lapsia , heidän mummonsa käyttivät tuorehiivaa leipoessaan, mutta he eivät ikinä lleet käyttäneet( ikää siis reilu 70 v). 

No löysin kuivahiivaa ja kun olin herätellyt sen henkiin lämpimällä vedellä ja sokerilla ohjeen mukaan niin taikina onnistui hyvin ja korvapuusteista tuli hyviä. Syötiin puolet ja puolet vei respaan tarjoiltavaksi "Poolimiehelle" ja siivoojille. Tykkäsivät kuulemma.

Tultiin lauanataina ja lähtöpäivä olisikin ollut perjantai . Minä vaan muistin koko ajan väärin että se olis lauantai ja siihen malliin elettiin. Viikko oli pilvinen suurimman osan aikaa ja melko tuulinenkin. 

Perjantaina keli oli vihdoin tuuleton ja sain Ekin houkuteltua Chanel Packersin Whale Whatcers- eli valaan katselu- retkelle. Ekiä pelotti ja vähän mökötyttikin, ei oikeastaan olisi halunnut lähteä mutta en antanut periksi.. 

Meitä oli noin 40 matkustajaa ja kaikille riitti laivassa hyvin tilaa.

Heti kohta kun pääsimme avomerelle ja aallot keinuttivat laivaa melko rajustikin, näimme merileijona perheen köllimässä poijulla. 

Ukko hylje siinä vaan siristeli silmiään ja rapsutteli pyrstöllään päätään ja pikkuhylkeet uhkuilivat laidoilla kieppuen.

Ekiä reissu ei juurikaan hymyilyttänyt, hän sairastuikin puolen tunnin sisällä merisairauteen ja joutui mennä perään ulos istumaan.

Minä taas olin ihan voimissani ja hyvin iloinen. Juoksentelin ympäri laivaa kuvailemassa ja näin monta kertaa valaita ihan lähellä purskuttelemassa ja heiluttelemassa pyrstöään. 

Pelikaanit lentelivat vieressämme ja niillä oli lähikallioilla oikein yhdyskunta. Ovat yllättävän isoja vikkeleäliikeisiä kavereita.

 Eniten nauratti merimetso, joka muistutti mustaa sorsaa...Repe-sorsaa. Laiva meni lujaa vauhtia eteenpäin , pärskeet vaan kävivät ja tää metso läpytteli vieresä meidän ohi tuosta vain. Todella kova vauhti.

Pitäisi olla laajakuvakamera että saisi nämä valaanhypyt tallennettua. Tämä pieni kuvannykerö muistuttaa minua itseäni miltä homma näytti. 

Osuimme myös iloiseen ja leikkisään delfiiniparveen. Ne kisailivat ja seurasivat venettä. Miten sulokkaasti ja nopeasti nekin liikkuivat meressä. Siinä ihan metrin päässä.

Meri kauneimmillaan

Chanel Island on maailman 14 suojelukohteesta yksi. Johtuen eristäytyneisyydestään sillä on ihan ainutlaatuinen kasvis- ja eläinkunta. Me kiersimme laivalla hitaasti Anadcapan joka on toiseksi pieni Islandin viidestä saaresta. 

Näitten saarien rannoilla viihtyvät kaikki valaat huiltaten ja syöden niiden suojissa vaeltaessaan jokavuotista reittiään lisääntymään Bahaille. Merileijonia löhöilee tuhansittain rauhassa näiden rannoilla ja delfiinit polskivat ympäri.

 Kun palasimme valasretkeltä hotellille, kävi ilmi että meidän olisi pitänyt poistua hotellista ennen kello 10 ja me olimme sen sijaan vain merellä. Hieman olivat kärsänä kun eivät saaneet puhelimellakaan kiinni. No maksoin uuden yön ja 25 dollaria sakkoa ja asia oli sillä selvä. Saimme pitää asunnon.

Pakkasimme perjantai iltana valmiiksi , jotta aamulla pääsimme sitten helposti taas elämään reisuuelämää, tällä kertaa suuntana Los Angeles